Kyllä se aika kuluu tosi nopeesti. Tosta mun purkauksestakin on jo melkeen 3 kuukautta aikaa ja silti musta tuntuu, kun se ois ollut eilen. Ehkä se turhautumisen tunne ei sit vaan poistu, vaan jää tonne jonnekin pääkopan pohjalle. No, ei voi mitään.
Viimeisiä viikkoja mulla täällä nyt viedään. Tänään on enää 15 saksa-päivää jäljellä ja sit pääsee vihdoin kotiin. Jos nyt pitäis valita, et tahtoisinko tänne jäädä vai kotiin lähteä, niin kaikkien saksalaisten harmiks, sanoisin aivan varmasti, aivan heti, että Suomeen! 11 kuukautta on niin pitkä aika loppujen lopuksi. Mä oon niin monia asioita tän vuoden aikana oppinut arvostamaan. Esimerkiksi kotona mä aina olen valittanut, et ku asutaan meren rannalla ja sit on talvellaki niin kylmä, koska rannikolla on aina kylmä ja sit tuulee niin paljon jne. Mut oikeesti, vuosi ihan keskellä kuivaa maata alkaa olemaan jo tarpeeksi. Nytkin kun täällä nää lämpötilat lähemmäs 35 astetta nousee, niin kyl sitä välillä toivois, että olis meri muutaman kilometrin päässä ja pääsis ILMASEKSI uimaan. Ja ei sitä suolasta meren tuoksua kyl oikeesti voita mikään! Tai veneilyä. Tai kesämökkiä. Tai SUOMALAISTA SAUNAA! Eihän nää ihmiset täällä saksassa osaa edes kunnolla saunoa. Saunassa ei ensinnäkään heitetä löylyä ja sinne kiukaalle sitä vettä menee kerran tunnissa ja saunassa on noin 75 astetta lämmintä. Ja saunat on ihan ihmeen mallisia. Täällä kaikki istuu kiukaan ympärillä, silleen kun me suomalaiset istutaan kesäsin nuotion ympärillä. Ja tosiaan, ihan kummallista...
    Näille tää kesämökki hommakin on jotain niin eksoottista ja varsinki Rauma. Siis kun Raumalla on nyt tää meri ja merenrantaa. Olin tos toukokuun lopulla Pohjanmerellä, eli ihan Saksan pohjoisosassa Johanneksen perheen kanssa ja siellä ne kaikki oli niin innoissaan mulle, että "Voi että Viivi, kato tuolla on merta ja kaloja ja LOKKEJA, voi miten kauniita ne on." No siis, olihan se kokemus sinäänsä nähdä miten nää vaihtovedet menee ja silleen, mut meri itsessään ei mua hetkauta oikeastaan suuntaan eikä toiseen. Kotona ajan muutaman kilometrin ja oon jo merenrannassa, jännää. Ja sitte kaloja.. HEI KALOJA!! Ne oli jotain niin ihmeellistä kanssa, mut sit taas toisaalta ymmärrän senkin. Jos vaan kultakaloja näkee, niin kai se on välillä ihan hienoa nähdä muitakin. Kotona taas menisin isän kanssa verkoille ja meillä olis lohia ja taimenia vaikka muille jakaa. Ja ne perkeleen lokit. Ne kävi mun hermoille siellä niin paljon, olisin voinu ampuu joka ikisen pois ja nää puhuu siitä kuinka kauniita lokit on ja kuinka se niitte äännehdintä on niin ihanaa. Voi jumalauta, kun joku lokki suomessa kerranki kirkasee, ni siltä on henki poissa.
    Täs oon jo pikkuhiljaa alkanut pakkailemaankin, koska Roosa, Juuso ja iskä tulee nyt sunnuntaina tänne Saksaan ja ottaa sitte jo mun tavaroita mukaan. Oon jo ihan varmasti parikymmentä kiloa pakannu mut en kyl huomaa yhtään. Tätä tavaraa kun on kertynyt pyörimää tähän jalkoihi ihan kiitettävästi. Mut kai mä tän kaiken saan sit rahdattua kotiin, ainakin toivottavasti. Ja onneks Johannes lentää sit kans mukaan, niin saan sen laukun kans sit pakattuu täyteen mun kamaa! Otan kyl kaks matkalaukkua mukaan, koska Ryanairilla saa yks laukku painaa vaan 15kg ja vaikka Juuso nyt mun tavaroita mukaankin jo ottaa, ni en saa ikinä tätä tavara paljoutta mahtumaan yhteen matkalaukkuun saatika sitten 15 kiloon.
    Yks mitä jään oikeesti Saksasta kaipaamaan, on saksalainen musiikki ja nää saksan klubit. NIIN ja se et 16 vuotiaana saa jo juoda kaljaa. Kuolen Suomessa, kun en pääse baareihin sisään ja en saa itse ostaa alkoholia. En pärjää tammikuuhun, käy nää vieroitusoireet liian suuriksi. Onneks valmentaja lupas nyt lähettää elokuuks pari kolme korii olutta Raumalle, niin ei sit ainakaan ihan heti kuolemaks käy. Ja tää Saksan olut on viel kaiken lisäks paljon parempaa kuin suomalainen olut. Koffi nyt viel menee, mut ei sitäkään voi verrata näihin saksalaisiin olusiin. Mut kaipaan kyl jo siiderii, sekin pitää myöntää... Tääl kun on koko vuoden pelkästään kaljaa juonut, ni kyl sitä välil sit taas jotain muutakin tarvii ;-)
    Mul on kyl jotenki semmonen olo, et nyt kun tulen Suomeen, niin unohdan kokonaan saksan kielen, tai no siis en mä sitä nyt kuitenkaan kokonaan pääse unohtamaan, kun koulussakin saksaa on ja sit pitää viel kirjotuksissaki pitkä saksa ens keväänä kirjottaa ja sit viel ku tänne kirjottelin tekstiviestejä ja maileja ja soittelen ja sillee. Mut kumminkin.
    Oli tää vuosi nyt sit kumminkin kokonaisuudessaan ihan jees, välil meni kaikki vaan iha päin persettä, mut niinku antonella sanoi, aina näkyy tien päässä valoa ja sitä päin pitää aina pyrkii kävelemään ja jatkamaan eteenpäin!
    Nähdään pian!